Humans of Y-kampus: Timo

Y-kampuksella valmentajavalmennuksen käynyt Timo kertoo tarinansa:

“Minun sukupolveni syntyi valmiiseen pöytään. Vanhempamme olivat käyneet sodat ja rakentaneet maan. Vaikka he olivat köyhiä, heidän suuri unelmansa oli kouluttaa kaikki neljä lastaan. Ja sen he tekivät. Lapsesta asti minulla oli palo oppia ja oivaltaa. Muutama vuosi sitten löysin itseni kuitenkin tienhaarasta. Olin opettanut yliopistolla 30 vuotta ja mietin: tässäkö tämä nyt oli?

Kuulin valmentajuudesta, joka kuulosti pelottavalta. Siinä joutui oikeasti tekemään jotain uutta. Kurssi räjäytti tajuntani. Se opetti pysähtymään ja kuuntelemaan ihmisiä. Sain aikaa ajatella ja tehdä oivalluksia. Löysin ikään kuin uuden kielen. Tunsin monesti voimattomuuden tunnetta, kun tajusin että minun annettiin opettaa 30 vuotta, ennen kuin minulle kerrottiin esim. ryhmädynamiikasta. Sitä uppoutuu niin helposti rutiineihin, eikä itseään enää haasta.

Kurssin jälkeen tein monet luentodiani uusiksi. Työskentelyni lähtökohdaksi tuli tukea oppilaan oppimista, enkä tehnyt dioja enää vain omaksi tuekseni opetuksessa. Opin selittämään opiskelijoille, miksi mitäkin tehdään. Opin välittämään ihmisistä. Kun opiskelija tuli luennon jälkeen luokseni puhumaan, ennen vastasin hänelle lyhyesti, jotta pääsisin pian kotiin. Nykyään pysähdyn ja uppoudun kuuntelemaan heidän ajatuksiaan pitkäksikin aikaa. Massakurssillakin voi siis bondata!

Mielestäni Suomen koulutusjärjestelmä hukkaa talentteja, koska heille ei anneta tarpeeksi haasteita. Miten voidaan vaatia nuorilta innovaatioita, kun he ovat 20 vuotta olleet peruskoulussa kuin matopurkissa? Mitä kaikkea menetetäänkään, kun peruskoulu tuhoaa nuorten nälkää? Oppilaat haluavat haasteita, vaatimista ja tilaa.

Olemme myöntäneet, että koulutamme ihmisiä ammatteihin, joita ei enää ole. Meidän tulee kertoa opiskelijoille, että tulevaisuudesta ei voi tietää. Siksi pitäisi tuottaa ympäristö, jossa nuoret pystyvät nopeasti reagoimaan muutoksiin ja on ok mokata. Unelmieni koulutusorganisaatio olisi ”Mistakes university. Siellä olisi eri taustaisia nuoria eri koulutusasteilta. Heitä yhdistäisi palo oppia, into haastaa itseään ja toisiaan. Ikään kuin ”halullisten koalitio”, joille virheet ovat enemmän kuin sallittuja. Jos mokaat – opit. Jos et mokaa – et opi.”

 

Jaa: