Johanna Raiskio leanin johtajuuden ytimessä

Viime vuoden puolella Y-kampuksella pyöri Johdatus yrittäjyyteen -luentosarja. Luennoilla eri alojen yrittäjät, joista suuri osa oli TAMKin omia alumneja, kävivät jakamassa osaamistaan eri aihealueisiin liittyen. Aiheina oli muun muassa startup-yrittäjyys, rahoituksen saaminen yritykselleen sekä jokaisen oma polku yrittäjänä onnistumisineen ja epäonnistumisineen. Yksi tarinansa jakaneista oli Johanna Raiskio, toinen Unfair Lean Marketing -markkinointitoimiston perustajista. Johanna kertoi, miten he tekevät markkinointia eri tavalla kuin muut ja millainen hänen polkunsa yrittäjäksi oli.

Johanna ottaa minut lämpimästi vastaan Unfairin uusissa tiloissa. Innostunut puheensorina kuuluu jostain päin toimistoa ja paikan välittömän ilmapiirin aistii heti. Johanna kertoo, että hän on aina ollut tiimipelaaja ja haluaa olla roolissa, jossa voi itse kehittää työyhteisöä ja vaikuttaa sen dialogiin ja toimintakulttuuriin. Unfairin henki on todistetusti hyvä, onhan yritys saanut Great place to work -sertifikaatin. Sertifiointi on nimenomaan työntekijöiden organisaatiolle antama tunnustus hyvän työpaikan rakentamisesta. “Johtajana helposti ottaa käyttöön vanhat toimintamallit. Pitää ravistella itseään ja antaa toisille mahdollisuus muokata toimivat toimintamallit. Meillä on vahva dialoginen kulttuuri, jossa kaikki pääsevät ääneen”, Johanna kertoo.

Johannan matka yrittäjyyteen alkoi Tampereen ammattikorkeakoulun Proakatemialta vuonna 1999 tiimistä Villivisio. He olivat juuri perustetun Proakatemian ensimmäiset opiskelijat. Villivisio oli markkinointipalveluja tarjoava yritys, joka on toiminnassa vielä tänäkin päivänä. Valmistumisensa jälkeen Johanna jatkoi Villivisiossa pari vuotta ja siirtyi sitten ravintolayrittäjäksi perustaen yhteisen ravintolan silloisen puolisonsa kanssa. Pieni sivupolku vei Johannan kuitenkin takaisin Proakatemialle, sillä hän aloitti siellä valmentajana. Muutamaa vuotta myöhemmin hän oli mukana muiden Proakatemian valmentajien kanssa perustamassa Vapaa Pudotus -nimistä osakeyhtiötä, joka keskittyi yritysten uudistamiseen ja valmentamiseen käyttäen hyödyksi erityisesti The Lean Startup -ajattelun menetelmiä. “Se oli TAMKin hyvä puoli, että voi työskennellä osa-aikaisesti ja jatkaa omaa yritystoimintaa. TAMK oli suuri tuki siihen aikaan. Teinkin paljon valmennuksia Vapaa Pudotuksessa lean startup-hengessä”, Johanna muistelee ja toteaakin, että vuodet 2005-2010 olivat aikamoista haipakkaa ja suorittamista. Se on helppo uskoa, sillä Johanna valmistui myös ylemmästä korkeakoulututkinnosta vuonna 2007, kaiken muun tekemisen keskellä.

Vapaa Pudotuksen aikana Johannaa alkoi turhauttaa se, että asiakkaat joutuivat ostamaan mainoshommat muilta toimijoilta, koska he eivät sellaista palvelua tarjonneet. Kysynnän ollessa olemassa Johanna alkoi pohtia, voisiko markkinoinnin ja lean startup -ajattelun yhdistää. Voihan sen ja vuonna 2015 Johanna perusti Unfairin yhdessä tutun villivisiolaisen Taru Kumpulaisen kanssa. Taru oli jättänyt mainosalan, käynyt asiakkaan puolella pöytää ja oli parhaillaan ottamassa pientä välihengähdystä reppureissulla Aasiassa. Strateginen suunnittelu ja asiakkaan liiketoiminnan kehittäminen otettiin keskeiseksi osaksi Unfairin toimintaa. Unfairin tie on ollut menestyksekäs. He ovat saaneet jo aiemmin mainitun sertifikaatin lisäksi Menestyjät – sekä Kasvaja -sertifikaatit. Menestyjä-sertifikaatti myönnetään yritykselle, jonka talousanalytiikan ammattilainen on todennut suoriutuvan vertaisiaan paremmin. Taloudellinen menestys rakentuu useista eri osa-alueista: osaavasta yritysjohdosta, omistautuneesta henkilökunnasta, tehokkaista prosesseista sekä asiakkaan ymmärtämisestä. Kasvaja-sertifikaatti puolestaan myönnetään yritykselle, joka on kasvattanut liikevaihtoaan merkittävästi kolmena vuonna peräkkäin. Merkittävällä tässä tarkoitetaan, että on ylittänyt alan keskimääräiset kasvulukemat vähintään 10 prosentilla.

Johanna kertoo miettineensä paljon sitä, millaisia ominaisuuksia ja taitoja yrittäjältä vaaditaan. “Kaikkein isoin asia on varmasti se, että uskaltaa hypätä johonkin epävarmaan. Se vaatii rohkeutta, itseluottamusta, tukiverkostoja ja itsensä johtamista. Yrittäjyyttä on monentasoista. Voi olla asiantuntija, joka työllistää itsensä, muttei halua tai ole tarvetta palkata ketään ulkopuolista. Kasvu tuo mukanaan vastuuta toisista ihmisistä. Silloin on hyvä pohtia, että on valmis kantamaan vastuun ja isomman riskin. Kun on työntekijöitä, ei ole vastuussa enää vain itsestään vaan myös muiden ihmisten toimeentulosta ja samalla heidän hyvinvoinnistaan. Ja yrittäjä rakastaa aina omaa yritystään hieman enemmän kuin kukaan muu. Usein se on edistymisen ja uudistumisen este. Yrittäjä ei välttämättä ole firmansa paras johtaja. Usein se on kuitenkin pakollista ja silloin on oltava nöyrä, utelias ja halukas oppimaan uusia taitoja sekä menemään epämukavuusalueelle”, Johanna pohtii ja toteaa vielä jatkoksi: “Oman arvomaailman on oltava kunnossa. Mitään voimaliemiä ei tarvitse juoda, jokaisesta on yrittäjäksi, kunhan on maalaisjärkeä.”

Tärkeää yrittäjälle on Johannan mukaan myös toisten ihmisten tuki. “Sulla on oltava tukipilari, onpa se sitten kotona tai työelämässä. Me ollaan aina tehty Tarun kanssa yhdessä ja purettu myytti, jonka mukaan tasaomistajuus ei toimi. Kaikki on aina mennyt meillä loistavasti. Kun vastaan tulee huonoja päiviä, voi purkaa pahan olon vaikka sitten illalla puhelimessa toiselle. Meistä tuntuu hyvältä kahden johtajan malli. Minä saan maalata isolla kynällä ja Taru miettii käytännössä tarkat siirrot”, Johanna sanoo.

Kun kysyn Johannalta, mitkä hän kokee käännekohdiksi omalla tiellään hän sanoo epäröimättä lähdöt. “Olen aina ollut rohkea irrottautuja. Aina pitää oppia siitä, mitä on tehnyt ja miettiä mitä haluaa. Proakatemian valmentajuudesta ajattelen nyt, että olin ehkä vähän liian nuori ja jouduin suoraan syvään päätyyn. Pedagogiikka on kuitenkin ollut hyvä polku, sillä pedagoginen tausta auttaa johtajuudessa. Jos joku asia ei ole tuntunut omalta, niin olen riuhtaissut itseni irti ja mennyt rohkeasti eteenpäin”, Johanna kertoo.

Seuraavaksi Unfairilla tähdätään maltilliseen kasvuun. “Meillä ei ole halua tehdä räjähdysmäistä kasvua. Vuonna 2018 me palkattiin yhdeksän uutta työntekijää ja se oli raskas vuosi perehdytyksineen kaikkineen. Meidän missiomme on, että asiakkaat ja henkilöstö voivat hyvin. Pitää pitää huoli omasta ja henkilöstön jaksamisesta. Mutta silti Unfair on markkinointitoimisto, jolla on aina vähän nälkä”, Johanna summaa tulevaisuuden suunnitelmia.

Kirjoittanut: Susanna Leinonen

Jaa: