Tapahtuma 700 hengelle – opiskelijat InnoEventin puikoissa

InnoEventin projektitiimiläiset ovat olleet työn touhussa jo tammikuusta asti! Pian kymmenen kuukauden työn tulos kulminoituu 4.-8.11. järjestettävään innovointifestivaaliin. Opintopisteiden lisäksi projektitiimiläiset tienaavat itselleen kattavat verkostot ja hyödyllisiä eväitä työelämään. Haastattelimme kahta tämän vuoden projektitiimin jäsentä. Tässä tarinassa pääset lukemaan heidän kokemuksiaan siitä, millaista on järjestää tapahtuma 700 hengelle.

TAMKin Y-kampuksella on syysloman aikaan hiljaista, mutta yhdessä ryhmätyötilassa käy kuhina. InnoEventin projektitiimi on täydessä touhussa, sillä Tampereen korkeakouluyhteisön innovointifestivaalin alkuun on enää muutama viikko!

Meri Mattila ja Jyrki Linne ovat jo tottuneet tohinaan – he ovat olleet tekemässä tapahtumaa jo tammikuusta asti. Tänä vuonna innovointifestivaalin takana on opiskelijoista koostuva seitsemän hengen tiimi. Meri ja Jyrki hakivat tiimiin marras-joulukuussa 2018, ja tammikuussa 2019 projektitiimi aloitti jo tapahtuman suunnittelun.

“On hienoa päästä tekemään näin isoa tapahtumaa ja näkemään, mitä se pitää sisällään”, Meri kertoo hymyillen. Syysloman palaverissa tiimi suunnitteli InnoEventin ohjelmaa. Lisäksi järjesteltiin puheita ja kontaktoitiin asiantuntijoita. Tiimissä on jaettu kaikille omat vastuualueet. Meri vastaa markkinoinnista ja viestinnästä ja Jyrki myyntiin liittyvistä asioista.

Meri kertoo, että projektiin saa kulumaan hyvin aikaa ja tiettyinä päivinä se käy ihan kokopäivätyöstä. Vaikka InnoEvent alkaa olla jo loppusuoralla, paljon on vielä tekemättä. Vielä pitäisi hommata osallistujille passit, muokata screenillä näkyvät esitykset kuntoon ja tehdä opastekyltit tapahtumaan.

Nämä ovat tietysti vain jäävuoren huippu, sillä koko tapahtuman infra täytyy rakentaa vielä lähempänä. Siihen ja itse tapahtumaan saadaan apuja projektitiimin rekrytoimalta kymmenien vapaaehtoisten porukalta. Vapaaehtoiset ovat opiskelijoita, jotka tulevat auttamaan tapahtuman järjestämisessä ja tienaavat samalla itselleen opintopisteitä.

Myös InnoEventin projektitiimi kerryttää omia opintojaan osallistuessaan tapahtuman järjestämiseen. Meri ja Jyrki ovat molemmat kolmannen vuoden tradenomiopiskelijoita – Jyrkin erikoistumisaloja ovat myynti, myynnin johtaminen ja kansainvälistyminen, Meri taas erikoistuu opinnoissaan projektijohtamiseen. Tämän vuoden tiimissä on myös muita tradenomeja, restonomeja ja kauppatieteen opiskelija. Meri ja Jyrki arvostavat molemmat sitä, että InnoEventin järjestämisen myötä on kertynyt paljon käytännön kokemusta ja eväitä työelämään.

“On ollut mahtavaa päästä tapaamaan eri yritysten edustajia”, Jyrki lisää. Hän pitää suuressa arvossa InnoEventin tarjoamia verkostoja ja sitä, että pääsee tutustumaan erilaisiin yrityksiin. Innovointifestivaaliin lähtevät yritykset antavat tapahtumaan osallistuville toimeksiannon, johon opiskelijat kehittävät monialaisissa tiimeissä ratkaisuja. “Sidoskumppanit ja yritykset mahdollistavat sen, että tapahtuma voidaan järjestää”, Jyrki huomauttaa.

Kun Meriltä ja Jyrkiltä kysytään, kannustaisivatko he muita opiskelijoita hakemaan seuraavaan projektitiimiin, en ehdi edes saamaan lausetta loppuun, kun vastaus tulee jo yhdestä suusta. Todellakin! Vaikka itse loppuhuipennus on vielä edessä, takana on jo nyt opettavainen prosessi. Meri kertoo, että vaikka projekti vaatii aikaa, sen aikana oppii erityisesti hallitsemaan omia tehtäviä ja priorisoimaan. InnoEventin tekijöillä on iso vastuu, sillä he tekevät tapahtumaa yli 700 hengelle. Onneksi Y-kampuksen valmentajat ovat tukena ja auttavat tarvittaessa. “Kaikesta ei voi eikä pidäkään tietää kaikkea, mutta on tärkeää tietää, mistä pyytää apua”, Jyrki lisää.

Kun vihdoin maltan päästää Merin ja Jyrkin lounaalle, jään vielä hetkeksi pohtimaan äskeistä haastattelua. Silloin kun pääsee konkreettisesti tekemään oikeita asioita, motivaatio ja innostus on ihan käsinkosketeltavaa! Minut löytää varmasti marraskuun alussa Kauppi Sports Centeriltä, sillä haluan ehdottomasti nähdä, miltä projektitiimin kymmenen kuukauden uurastuksen tulos näyttää!

 

InnoEvent järjestetään Tampereen Kauppi Sports Centerin tiloissa 4.-8.11.2019. Osallistuvien tiimien ilmoittautuminen on päättynyt. Ensi vuoden tapahtuman projektitiimin haku alkaa marraskuussa 2019. Lue lisää tapahtumasta täältä.

 

Teksti: Salla Nieminen

Jaa: